Pauliina Naala 20 vuotta Järvenpään teatterin näyttämöllä
Juhlaesityksenä Reko Lundánin Tarpeettomia ihmisiä

Peter Pan (2000). Pauliina ja Tommi Kolehmainen (kuva Maria Lähteenmäki).
Pauliina Naala (Paukku) on ollut mukana Järvenpään teatterin toiminnassa vuodesta 1987. Uran käynnisti nimirooli koko perheen näytelmässä Pinocchio ja siitä lähtien Paukun vahva vaikutus on näkynyt teatterissa sekä näyttämöllä että sen ulkopuolella.
Grease (2002) (Kuva Hansku Kurkela).
Päärooleja on kertynyt kahdenkymmennen vuoden aikana tusinan verran. Niistä mainittakoon Cabaretin Sally Bowles vuonna 1997, Peter Pan vuonna 2000 ja unohtumaton Martha näytelmässä Kuka pelkää Virginia Woolfia vuonna 2003 (Lue Jukka Kajavan arvio näytelmästä).
Laaja-alaisena osaajana Pauliina on taipunut niin Greasen Rizzon rooliin kuin Kolmen sisaren Irinaksi.

Kaksi aurinkoa (2007). Juha Palkeinen ja Pauliina.
Pauliina on myös toiminut useita vuosia Järvenpään teatterin luottamustehtävissä. Teatterin puheenjohtajana hän oli vuosina 2001-2003.
Yli kahdenkymmenen teatterivuoden aikana Paukku on työskennellyt huippuohjaajien, muun muassa Heini Tolan, Tiina Brännaren, Jukka Keinosen ja Christian Lindroosin kanssa. Viime vuosina Paukku on tehnyt paljon yhteistyötä ohjaaja Markku Hyvösen kanssa, joka ohjaa myös juhlaesityksen Tarpeettomia ihmisiä. Juhlaesityksen työryhmä on koottu Pauliinan monivuotisista teatteriystävistä näyttämöltä ja sen ulkopuolelta.

Hukassa on hyvä paikka (2008).
Tommi Kolehmainen ja Pauliina.
www.jarvenpaanteatteri.fi







